Kehä II varteen on alkanut nousta erikoinen viisto rakennus. Kyseessä on Suurpellon automaattisen jätteedenkeruujärjestelmän terminaalirakennus, johon maan alla kulkevat jätteen päätyvät. Terminaalista jäteautot hakevat täydet kontit. Terminaali valmistuu marraskuussa 2010 ja on heti käytettävissä ensimmäisten asukkaiden muuttaessa Suurpeltoon. Terminaalin ympärille rakennetaan myöhemmin Kehä II uuteen eritasoliittymään johtava ramppi. Terminaalin päällinen katetaan kiviaineksella, sen sivut pengerretään ja maisemoidaan istutuksin.
Automaattinen jätteenkeruujärjestelmä on panostus ekologiseen aluerakentamiseen. Jäteautoliikenne vähenee alueella merkittävästi ja nostaa alueen turvallisuutta, imagoa ja viihtyisyyttä. Se mahdollistaa lajittelun entistä helpommin ja hygieenisemmin.
Uusi keräystapa vähentää liikennettä ja on siisti
Automaattisessa jätteenkeruujärjestelmässä asukkaat saavat kolme siistiä syöttöaukkoa biojätteelle, sekajätteelle ja keräyspaperille joko kerrostalon rappukäytävään sisätiloihin tai yhtiön pihalle maisemoituun jätteenkeruupaikkaan. Syöttöaukoista jätteet kulkevat maan alle sijoitettua putkistoa pitkin alipaineen avulla jäteterminaaliin, jossa on joka jätejakeelle oma keräyskonttinsa. Terminaalista täydet keräyskontit kuljetetaan edelleen jatkokäsittelyyn. Terminaalissa on myös varaus neljännelle jätejakeelle. Pihoille on mahdollista myöhemmin sijoittaa neljäs syöttöaukko.
Jäteterminaalin rakennuttajana toimii Suurpellon jätehuolto Oy. Sen osakkaita ovat alueen maanomistajat; Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy, VVO Rakennuttaja Oy, Peab Oy sekä Espoon kaupunki. Yhtiön tehtävänä on huolehtia kiinteistöjen jätteiden keräämisestä jäteterminaaliin, josta HSY noutaa jätteet. Yhden jätelajin nouto tapahtuu noin kerran viikossa, kaikkiaan autoja Lukusillalla tulee pyörähtämään 1-3 autoa viikossa. Jätehuoltoyhtiö omistaa jätteenkeräysjärjestelmän ja vastaa järjestelmän huoltamisesta, ylläpitämisestä ja käyttämisestä. Yhtiö huolehtii jätesopimusten tekemisestä, perii kiinteistöiltä jätemaksut sekä jätteiden keräämisestä aiheutuneet käyttö- ym. kustannukset. Investointina järjestelmä on perinteistä kalliimpi, mutta käyttö- ja ylläpitokustannukset tulevat olemaan pitkällä aikavälillä alemmat kuin perinteisessä järjestelmässä. Tavoitteena on saada koko Suurpellon alueen jätehuolto katetuksi tämän ekologisen ja käytännöllisen järjestelmän avulla.
Terminaalin rakentaminen on aloitettu syksyllä 2009 ja sen on valmis käyttöönotettavaksi marraskuussa 2010. Automaattisen Envac-jätteidenkeruujärjestelmän on toimittanut YIT, joka myös vastaa sen asennuksesta. Jäteterminaalin rakentaa Peab Oy.

